Rakkautta ja anarkiaa

Olen lukenut Andie Nordgrenin Relationsanarki i åtta punkter -tekstiä, tai tarkemmin sanottuna enemmänkin sen englanninkielistä käännöstä 8 Points on Relationship Anarchy. Nojaan tässä tulkinnassani jälkimmäiseen, sillä ymmärrän ja hahmotan englantia paremmin kuin ruotsia. Jotkin alkuperäisen tekstin sisällöt ja sävyt ovat siis saattaneet jäädä minulta huomaamatta. Tässä kirjoituksessa haluan puuttua sellaisiin kohtiin "Dr Andien" ohjeistuksissa, jotka ovat mielestäni kyseenalaisia, jopa vahingollisia, tai parhaimmillaankin ajattelemattomia, ja joita olen huomannut joidenkin ihmisten pyrkivän kirjaimellisesti seuraamaan, sekä käsitellä ihmissuhteita ja niihin liittyviä tunteita muutamasta muustakin näkökulmasta.

Ensinnäkin Nordgren lähtee tekstissään oletuksesta, että ihmissuhteet tapahtuvat tasaveroisten yksilöiden välillä(1). Tämä on totta kai ihannetilanne, ja olisi toivottavaa että jokaisella olisi yhtäläiset lähtökohdat niin elämässä yleensä kuin ihmissuhteissakin. Todellisuudessa asia ei kuitenkaan ole näin, vaan ihmisillä on erilaisia tarpeita, haluja ja resursseja. Suositun ja hyvännäköisen ihmisen on helppo olla sitä mieltä, ettei kukaan saa asettaa hänelle vaatimuksia tai ettei hänen itsensä tarvitse asettaa vaatimuksia kenellekään, jos hyviä tai ainakin tyydyttäviä ihmiskontakteja riittää muutenkin. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä hyvässä sosiaalisessa asemassa; jos ihmiskontakteja on vähän tai ei juuri lainkaan, tuntuu yksittäisen ihmissuhteen säilyminen merkityksellisemmältä kuin jos kontakteja on jo paljon ja uusien syntymisestä voi olla melko varma. Ihmissuhteiden ja -kontaktien syntymiseen ja helppouteen vaikuttavat monet tekijät, joiden suhteen ihmiset eivät suinkaan ole tasavertaisia: sosiaaliset taidot, ulkonäkö, koulutus, mielenkiinnon kohteet, asuinpaikka, taloudellinen tilanne... Kaikissa ihmissuhteissa on aina jonkinlainen epätasapaino valtasuhteissa, ja tätä epätasapainoa ei pystytä tasoittamaan vain puhumalla tasa-arvoisuudesta, vaan tunnustamalla ja huomioimalla ihmisten erilaiset lähtökohdat ja tarpeet.

Nordgren asettaa vaatimuksettomuuden ja riippumattomuuden ihanteelliseksi pohjaksi ihmissuhteille(2). Ymmärtääkseni ihmissuhdeanarkian yhtenä ajatuksena on häivyttää tai kadottaa jakoa ystävien ja rakastettujen välillä. Onko tarkoituksena häivyttää myös jakoa läheisiin ja ei-läheisiin ihmisiin, tärkeisiin, tuttuihin ja tuntemattomiin ihmisiin? Onko ajatuksena korostaa kohtaamisia ihmisten välillä, pyrkiä pelkkään hetkessä elämiseen, rakentaa maailmaa täysin ilman velvollisuuksia ja sitoumuksia? Jos on - ja ainakin itse tulkitsen, että tällainen ajatus vaikuttaa Dr Andien elämänohjeiden taustalla - olisiko syytä pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, miten riippuvaisia ihmiset oikeastaan ovat toisistaan? Elämme maailmassa, jossa on helppo unohtaa, kuinka monen ihmisen sitoutumista johonkin asiaan vaatii esimerkiksi se, että voimme hakea kaupasta ruokaa (oli kyse sitten ostamisesta, dyykkaamisesta tai varastamisesta), asua lämmitetyssä asunnossa tai päästä lääkärin hoitoon sairastuessamme. Pidämme tiettyjä palveluita ja hyödykkeitä itsestäänselvyyksinä, ja koska emme itse osallistu niiden valmistukseen, emme tule välttämättä ikinä ajatelleeksi, mistä ne oikeastaan ovat peräisin. Olemme kuitenkin pohjimmiltamme riippuvaisia muista ihmisestä, ja kun jo pelkkä hengissä selviytymisemme on pitkälti muiden ihmisten varassa, onko todella realistista ajatella, että jokaisen ihmisen henkinen hyvinvointi olisi parhaiten saavutettavissa täydellisellä riippumattomuudella ja ilman sitoumuksia muihin ihmisiin?

En tiedä, pitääkö Nordgren esimerkiksi työnteettäjän kanssa solmittuja sopimuksia hyväksyttävämpinä kuin rakastettujen kanssa tehtyjä. Koska hän kuitenkin esittää kysymyksen siitä, miten lukija haluaa muiden - siis kaikkien muiden - kohtelevan itseään(3), aion lähteä siitä oletuksesta, että hän todellakin tarkoittaa että jok'ikisen ihmissuhteen olisi oltava samalla viivalla. Tällainen ajatus voi mielestäni syntyä vain sellaisessa ympäristössä, jossa suurin osa kohdatuista ihmisistä näyttäytyy (tai siis ei oikeastaan näyttäydy) näkymättöminä. Nordgren tekee, kenties täysin tiedostamattaan, jyrkän jaon merkityksellisiin, eli itse valittuihin, ja merkityksettömiin, eli jatkuvassa arjessa tahattomasti kohdattuihin (tai näkymättömiin hyödykkeidentuottaja-) ihmisiin. Nordgrenin tekstissä "kaikki ihmiset" eivät lopulta kuitenkaan tarkoita kaikkia ihmisiä, ja "ihmissuhteita" on vain itse valittujen ihmisten kanssa.

Mutta palataanpa ajatukseen itsenäisistä ihmisistä ja riippumattomuudesta. Pyrkimys vaatimuksettomuuteen ihmissuhteissa on jo itsessään vaatimus. Ottaen huomioon ihmisten erilaiset taustat ja halut on luultavaa, että joku ajaa vaatimuksettomuutta ja riippumattomuutta ponnekkaammin kuin joku toinen. Ja mitä vaatimuksettomuus edes lopulta tarkoittaa? Onko kyse vain ääneenlausutuista vaatimuksista, kuten uskollisuudesta, vai ulottuuko vaatimuksettomuuden vaatimus myös niihin vaatimuksiin, toiveisiin ja odotuksiin, joita ei koskaan varsinaisesti lausuta ääneen tai ehkä edes tiedosteta? Nordgrenin ihannetilanne ihmissuhteissa - se että kaikki ihmissuhteet perustuisivat tasavertaisten yksilöiden tasa-arvoisille kohtaamisille(1)(2) - sulkee pois esimerkiksi tilanteet joissa joku ihmissuhteen osapuolista on sairas, masentunut, yksinäinen, rahapulassa tai jollakin muulla tavalla tarvitsee läheisiään. Pelkkä spontaani halu ei, ainakaan omasta mielestäni, voi mitenkään muodostaa pohjaa kovin kestävälle tai pitkäaikaiselle ihmissuhteelle. Läheisiä ihmisiä kohtaan on myös velvollisuuksia, ja luottamus ja luottamuksen arvoisena oleminen vaatii muutakin kuin vain hyvää tahtoa ilman käytännön tekoja.

Nordgren kehottaa lukijaansa miettimään, millaisia tämä toivoisi kaikkien ihmissuhteidensa pohjimmiltaan olevan, ja pyrkimään sitten toteuttamaan näitä vaatimuksia, poikkeuksetta, jokaisessa ihmissuhteessaan(3). Tämä tuntuu kuitenkin olevan melkoisessa ristiriidassa myöhemmin peräänkuulutetun spontaaniuden(4) kanssa. Ylipäätään vaikuttaa hieman siltä, että Nordgrenin vastaus vallitseviin ihmissuhdenormeihin on luoda uudet normit ja vakuuttaa ihmiset siitä, että tämä uusi normisto palvelee heidän tarpeitaan paljon paremmin - näkeehän Nordgren ihmiset ilmeisesti melko yhtenäisenä joukkona, jolla on yhtenäiset halut ja tarpeet sekä yhtäläiset kyvyt ja mahdollisuudet niiden toteuttamiseen. Nordgren näyttää tietävän myös, millaisia ihmissuhteita hänen lukijansa haluaa(4); vai onko hänen tarkoituksenaan sittenkin vakuuttaa lukijalleen, että tämän tarpeet ja halut ovat samat kuin hänen?

On merkillepantavaa, että Nordgren, puhuessaan ihmissuhteista, käyttää sanaa "rakkaus" (engl. love, ruots. kärlek) lähinnä kritisoidessaan ja kyseenalaistaessaan vallitsevia käsityksiä ihmissuhteista ja rakkaudesta. Michael Hardt, jonka luennon About Love katsoin saadakseni toisenlaistakin näkökulmaa rakkauteen ja ihmissuhteisiin, toteaa että rakkaudesta puhuminen on epämukavaa(5). Voiko olla, että Nordgren kokee rakkauden, rakastamisen ja rakastetuksi tulemisen liian suureksi, vaikeaksi tai epämukavaksi aiheeksi käsitellessään ihmissuhteita? Norgren nimeää useita muita tavoittelemisen arvoisia asioita - luottamuksen(6), spontaaniuden(4), kommunikaation(7), itsenäisyyden, vaatimuksettomuuden(2) - mutta puhuu rakkaudesta vain vähän ja välittämisestä ei lainkaan. Nordgren puhuu rakkaudesta ja rakastamisesta avauskappaleessaan(1), ja määrittelee ihmissuhdeanarkian tehtäväksi tai ominaisuudeksi kyseenalaistaa sen ajatuksen, että rakkautta voisi olla vain kahden ihmisen välillä kerrallaan. Lienee yleisesti tunnustettua ja odotettua, että ihmiset rakastavat (puolisoidensa lisäksi) ainakin lapsiaan, mahdollisesti myös vanhempiaan ja jopa ystäviään. Nämä rakkauden lajit on kuitenkin eritelty toisistaan, vaikka niistä käytetäänkin samaa sanaa, ja lienee turvallista olettaa että Nordgren viittaa rakkaudesta puhuessaan siihen (romanttiseen ja seksuaaliseen) rakkauden lajiin, jonka ajatellaan kuuluvan parisuhteeseen (ja jota pidetään arveluttavana sen kohdistuessa ystäviin, ja joko mahdottomana tai täysin moraalittomana perheenjäsenten suhteen).

Hardt toteaa, että rakkaus, tai sen muodot, eivät ole lainkaan spontaaneja vaan vaativat opettelua ja harjoittelua(8). Tietyllä tavalla Nordgreninkin voi nähdä ajattelevan samoin: että opimme ajattelemaan rakkautta ja rakastamaan ennalta määritellyllä, normatiivisella tavalla, ja näistä normeista eroon päästäksemme meidän on opeteltava toisia tapoja. Nordgren kuitenkin kompastuu ohjeissaan omaan ehdottomuuteensa, ja päätyy määrittelemään ihmissuhteille - ja oletettavasti tahtoo sitä kautta määritellä myös rakkaudelle - uudenlaiset kehykset, uuden tavan toimia oikein ja rakastaa oikein(2).

Nordgrenin ohjeet eivät juuri jätä tilaa heikkoudelle. Epävarmoina hetkinä hän kehottaa käyttäytymään kuin ei olisi lainkaan epävarma. Omasta epävarmuudesta saa kertoa korkeintaan niille, joita se ei suoraan kosketa ja joista se ei johdu(9). En tiedä Nordgrenistä, mutta itse ainakin arvostan ihmissuhteissa sitä, että omista negatiivisistakin tunteista voi kertoa muille osapuolille. Kertominen ei vielä tarkoita syyllistämistä tai vastuullistamista. Veikkaisin kuitenkin, että harva pystyy epävarmoina aikoina käyttäytymään täysin normaalisti, ja teeskentely ja piilottelu ovat omiaan pahentamaan asioita entisestään.

Nordgrenin kanssa samoja ihannekuvia maalailee Infinite Relationships -zine(10). Myös sen kirjoittajalta on jäänyt huomaamatta oma etuoikeutettu asemansa ihmisenä, jolla on paljon ihmisiä ympärillään ja ilmeisen hyvä mahdollisuus muodostaa ihmissuhteita(11). Infinite Relationships on kuitenkin - naiiviudestaan ja lievästä utopistisuudestaan huolimatta - omasta mielestäni parempaa luettavaa aiheesta kuin Dr Andien neuvot. Itse jaan saman mielipiteen kaikkien tässä lainaamieni ja viittaamieni tahojen kanssa: rakkauden käsite kaipaa tarkastelua ja uudelleenmäärittelyä. Myös rakastamisen käytännöt kaipaavat tarkastelua ja uudelleenmäärittelyä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikään taho ei voi asettaa rakkaudelle yleispäteviä kriteerejä, tai antaa kaikille sopivia neuvoja rakkaussuhteiden järjestämisestä. Hardt esittää ajatuksen siitä, että rakkaus voisi toimia eräänlaisena harjoitusalueena demokratiaan(12) kykenevien yksilöiden synnyssä(13). Tällaiseen kykenevä rakkaus vaatinee vastuullisuutta, jota toivoisin myös Nordgrenin teksteihin.


(1) http://andie.se/media/RA.pdf Du kan älska många människor och varje relation är unik
(2) http://andie.se/media/RA.pdf Kravlöshet är kärlek och respekt
(3) http://andie.se/media/RA.pdf Ge dig själv en fast punkt
(4) http://andie.se/media/RA.pdf Spontanitet istället för plikt
(5) About Love 1/6 http://www.youtube.com/watch?v=ioopkoppabI&feature=relmfu
(6) http://www.relationshipanarchy.org/ Trust is better than being suspicious
(7) http://www.relationshipanarchy.org/ Change through communication
(8) About Love 2/6 http://www.youtube.com/watch?v=2P0OU6GlelE&feature=relmfu
(9) http://andie.se/media/RA.pdf Fuska tills det funkar
(10) Luettavissa ja printattavissa osoitteessa http://zinelibrary.info/files/infiniterelationships.pdf
(11) http://zinelibrary.info/files/infiniterelationships.pdf erityisesti sivu 6
(12) "[D]emocracy is the space of the free interaction of differences, and one that facilitates joyful encounters." Hardt 2007. Oma litterointini. http://www.youtube.com/watch?v=f6ZvsQ_hAt0&feature=relmfu
(13) About Love 6/6 http://www.youtube.com/watch?v=f6ZvsQ_hAt0&feature=relmfu