lauantai 2. maaliskuuta 2013

Mitä tiedotusvälineiden tarvitsee tehdä?

Ainakaan niiden ei tarvitse tarjota rajattomia mahdollisuuksia kokemuslähtöisille minä-määritelmille, kirjoittaa Jaakko Kilpeläinen Journalistin kolumnissaan. Kilpeläinen tietää, että toimittajan pitää ajatella yleisöä.

Jäin tässä miettimään, että mikähän se sitten olisi se journalismin - jota tiedotusvälineet ainakin toivottavasti edes toisinaan edustavat - tehtävä? Tiedonvälitys tuli ensimmäisenä mieleen. Toki se voi olla haastavaa, jos pitää ajatella yleisöä, joka ei oletettavasti ymmärrä mitään muuta kuin jo tietämänsä asiat. Eikä välttämättä niitäkään, jos liian vaikeasti puhutaan. Vai onko sittenkin kysymys itse journalistin laiskuudesta?

Setan toimittajaopas (pdf), johon Kilpeläinen viittaa muttei viitsinyt linkata, on itse asiassa paras koskaan lukemani suomen- ja selkokielinen yleisesitys sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä ja näihin liittyvistä käsitteistä ja terminologiasta. Oppaassa kehotetaan toimittajaa avaamaan käyttämiään vierasperäisiä käsitteitä, kuten Kilpeläisen ilmeisesti vierastamaa lhbtiq-lyhennettä. Tämä jää kuitenkin kolumnissa mainitsematta ja lyhenne avaamatta - ehkä olisivat olleet yleisölle liian vaikeita tajuta. Mitäpä sitä turhaan otsikkoaan selittämään.

Kenties Setan olisi pitänyt toimittajaoppaassaan korostaa enemmän sitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät vain ole lehtijuttujen aiheena; me luemme itsekin lehtiä. Yleisöä ajattelevalta toimittajalta jäi tämä osa yleisöstä nyt huomioimatta. Ehkä kannattaisi lukaista toimittajaoppaan teksti normatiivisuudesta vielä kerran läpi, tällä kertaa ajatuksen kanssa.

Kilpeläistä huolettaa, että toimittaja joutuu valitsemaan jonkin vierasperäisen ja vakiintumattoman uudiskäsitteen ymmärrettävyyden kustannuksella. Median tehtävä on tuoda ihmisille informaatiota myös sellaisista asioista, joista he eivät vielä kaikkea tiedä, ja tästä kieltäytyminen on varsin laiskaa journalismia. Lisäksi on syytä muistaa, että haastateltavia voidaan kutsua kunnioittavasti vakiintuneillakin ilmauksilla. Usein riittäisi vain turhan ja/tai virheellisen tiedon jättäminen pois artikkelista. Tämä on periaatteessa journalismin perusvaatimuksia, muttei useinkaan toteudu käytännössä, kun puhutaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.