Mikä on ääriliike?

Ääriliikkeiden yhteenotot eivät tule yllätyksenä, tietää Supo nyt. Vielä vähän aikaa sitten sama lafka oli kuitenkin sitä mieltä, että Suomen poliittiset ääriliikkeet ovat pieniä ja maltillisia. (Tekisi mieli kysyä jo tässä, eikö "maltillinen ääriliike" ole jonkin sortin paradoksi, mutta palataan siihen myöhemmin.) Merkillepantavaa viime päivien uutisoinnissa on ollut poliisin haluttomuus nimetä hyökkäävää osapuolta (tai edes puhua "hyökkäyksestä" eikä "tilanteesta" tai "tapahtumasta") sekä vihjailla, että ehkä tässä olikin kysymys suunnitellusta yhteenotosta. Sisäministeri Räsänen kantaa kortensa kekoon kehottamalla lopettamaan ajattelun, anteeksi, "olemaan tekemättä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä". Poliisi ei halua ottaa kantaa motiiveihin, mutta sisäministerinkin mukaan "ääriliikkeitä on sisäministeriössä seurattu".

Mutta mitä ne ääriliikkeet nyt sitten ovat? Äären lisäksi puhutaan poliittisen kentän laidalla tai, harvemmin, reunoilla olevista toimijoista. Näistä sanoista tulee konkreettisesti mieleen putoamisen mahdollisuus - turvallisempaa olisi kai olla tukevasti keskellä - ja se, että ikävästi sieltä laidoilta käsin yhteistä venettä keikutellaan. Elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa ihmiset eivät todellakaan istu samassa veneessä. Tuloerot kasvavat Suomessa nopeammin kuin useimmissa muissa maissa ja ovat jo suuremmat kuin muissa Pohjoismaissa. Sekä maahanmuuttajat että Suomessa syntyneet kohtaavat jatkuvaa rasismia. Osa ihmisistä kohtaa syrjintää, myös institutionaalista, epänormatiivisen sukupuolensa vuoksi. Seksuaalinen tasavertaisuus on edelleen vain etäinen ihanne. Joidenkin ihmisten silmissä leimautuu äärilaidan toimijaksi ihan vain puhuessaan näistä asioista, terveisin nimimerkki Kokemusta on.

Joidenkin mielestä ääriliikkeen tekevät äärimmäiset päämäärät - esimerkiksi halu kaataa "vallitseva yhteiskuntajärjestys", mikä tarkoittanee useimmiten valtiomuotoa. Myös naisten äänioikeus oli aikanaan äärimmäinen päämäärä, ja sen puolustajat kävivät ainakin omaisuuden kimppuun. Yhdestä näkökulmasta omaisuutta turmelivat, tai ainakin hävittivät, orjia vapauttaneet (ääri)liikkeet Yhdysvalloissa, ja samaa tekevät nykyään Eläinten vapautusrintaman nimissä toimivat. Äärimmäisten keinojen käyttäminen on toinen mahdollinen määritelmä ääriliikkeille, ja joidenkin mielestä omaisuusrikos on ihan samalla tapaa rikos kuin henkirikoskin ja ääriliikkeeksi pääsee, jos on valmis rikkomaan lakia. Toisten mielestä ääriliikkeiden täytyy, määritelmän täyttääkseen, olla valmiita käyttämään ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja terroria.

Mutta ehkä vastausta ei edes pitäisi etsiä sieltä reunoilta, niiden äärimmäisten toimijoiden tekosista. Onhan Suomi tunnetusti yhteiskunta, jossa koko kansa haluaa samaa asiaa - mikä se nyt sitten milloinkin sattuu olemaan. Täällä kaikki haluavat tehdä viikot työtä ja istua viikonloppuisin kännissä saunassa. Täältä ulkomaille lähtiessään kaikki kaipaavat ruisleipää ja salmiakkia. Täällä on tasa-arvo saavutettu ja mennyt jo liian pitkällekin. Täällä... no ehkä tajusitte jo. Täällä ei ole ihan hirveän vaikeaa olla radikaalisti eri mieltä kuin muut. Termi "ääriliike" taitaakin kertoa paljon enemmän käyttäjästään kuin kuvailun kohteesta.

Koska, myös tunnetusti, suuntia sieltä poliittisen kentän keskiöstä poispäin on olemassa kaksi, pitää kaiken tasapuolisuuden nimissä äärioikeistosta puhuttessa mainita myös äärivasemmisto. Äärivasemmistoon lukeutunee poliisin, Perussuomalaisten, hommafoorumilaisten ja muitten viisastelijoiden mielestä esimerkiksi silloin, kun sattuu puhumaan kirjoittamastaan kirjasta kirjastossa. Tai olemaan kuuntelemassa, kun joku toinen puhuu.

Omasta mielestäni Suomessa on, ihan oikeasti, perusteltua puhua vain äärioikeistosta. Täältä löytyy useita oikeistolaisia tahoja, jotka ovat valmiita laittomin ja väkivaltaisin keinoin ja yksilöiden kimppuun käyden edistämään omaa poliittista päämääräänsä. Näistä Kansallisen Vastarinnan tavoitteena on viime kädessä perustaa oma, etnisesti "puhdas" Pohjoinen valtakunta. Tämä ei ole mitään leikkiä.