Gay shame, lesbian riot, queer as fuck - häpeätahra Helsinki Priden kulkueessa?

Musta-pinkki blokki toi tämän vuoden Pride-kulkueeseen värejä sateenkaaren ulkopuolelta. Alkuperäisessä sateenkaarilipussa pinkki edusti seksuaalisuutta, ja Natsi-Saksassa homot joutuivat pitämään takissaan vaaleanpunaista kolmiota. Musta on koko sateenkaaren kääntöpuoli, muistutus kaikista niistä ihmisistä, joilla ei ole mahdollisuutta - eikä kenties edes halua - olla ylpeästi esillä ja ulkona. Gay shame on vastaus (ja vastustusta) Pride-tapahtumien ylpeyden politiikkaan. Gay shame muistuttaa siitä, ettei ylpeys ole useinkaan se ensimmäinen tunne, kun huomaa olevansa erilainen, ulkopuolinen, sopeutumaton - se tunne on häpeä. Toisaalta ylpeys ei ole kovin hedelmällinen pohja muutosvoimille, häpeä sen sijaan kasvattaa vastarintaa. Pride-kulkue haluaa tuoda esiin homot, lesbot, bit ja transihmiset, iloisen ja riemunkirjavan "sateenkaarikansan", ja unohtaa sen tosiasian että heteronormista poikkeaminen tarkoittaa edelleen monelle ihmiselle pelkoa, syrjintää ja väkivallan, jopa kuoleman, uhkaa. Sekin halutaan unohtaa, että kaikkia heteronormista poikkeavia ei saada mahdutettua kirjainyhdistelmään HLBT.

Vallitseva sateenkaaripolitiikka on sopeuttamispolitiikkaa, joka vaatii vain tietynlaisen ja tarkoin rajatun erilaisuuden hyväksymistä. Homot ja lesbot on hyväksyttävä, koska he haluavat vain elää normaalia elämää. Biseksuaalit? Onhan heilläkin oikeutensa, vaikka olisi jo syytä päättää, tahtooko olla lintu vai kala. Transihmisistä näkyvillä ovat vain naisiksi itsensä kokevat - vaikka hekin harvoin - sillä miehestä naiseksi muuttuva laskeutuu vapaaehtoisesti vallitsevassa arvojärjestyksessä, ja on siis korkeintaan huvittava eikä uhkaava. Missä ovat kaikki ne, jotka eivät sopeudu kaksijakoisiin sukupuolen ja seksuaalisuuden malleihin? Mihin komeroon on suljettu ne epänormaalit, joita ei edes kiinnosta tulla hyväksytyiksi normaaleina?

Meiltä vaaditaan ylpeyttä ja iloa, meitä vaaditaan tulemaan ulos, astumaan esiin ja antamaan kasvomme erilaiselle mutta yhtenäiselle sateenkaarikansalle. Samaan aikaan meitä kahlitaan häpeällä siitä, ettemme kuulu joukkoon, emme koe veljeyttä tai sisaruutta, emmekä toivo normaalia elämää.

Me emme aio astua kaapista ja paljastaa kasvojamme! Me emme tahdo olla sopivia ja sopeutuvaisia! Me elämme häpeän varjossa, ja varjoista käsin me murennamme normaaliuden ja sopivaisuuden yhteiskuntaa.