Työ syö

Elämme turhan työn yhteiskunnassa. Suuri osa työstä on paitsi turhaa, myös haitallista. Työ syö aikaa, jonka voisimme käyttää paljon paremmin. Tuhlatusta ajasta maksetaan korvauksena rahaa, jolla voimme ostaa niitä asioita, joiden tuottaminen on työtämme.

Oikeisto mittaa työn arvoa rahalla. Puhutaan tuottavuudesta näkemättä, miten paljon arvokasta työtä tehdään palkatta: hoivaa, taidetta, politiikkaa… Vasemmisto näkee työn itseisarvona ja pyrkii edelleen täystyöllisyyteen, joka ei maailmanhistoriassa liene toteutunut muualla kuin Natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa. Kummallakaan puolella ei puhuta siitä, hyödyttääkö tehty työ mitään tai ketään - on samantekevää, oletko sairaanhoitaja, Tiimarin myyjä vai yritysjohtaja, kunhan sinulla on varaa ylläpitää itseäsi. Tällaisessa asenneilmapiirissä voi hyvin kuvitella valtion tai kuntien ryhtyvän työllistämiskokeiluihin, jotka vaikuttavat lähinnä sellaisilta joissa joka toinen ihminen kaivaa kuoppaa ja joka toinen täyttää. Töitä on keksittävä väkisellä vaikka mitään tehtävää ei olisikaan, jotta saadaan ihmiset pois tilastoja rumentamasta.

Ihminen määritellään työnsä kautta. ”Mitä sä teet?” on ensimmäinen kysymys uudelle tuttavuudelle. Hyväksyttävät vastausvaihtoehdot ovat a) työnteko, jolloin halutaan tarkemmin tietää mitä työtä, ja b) opiskelu, jolloin halutaan tarkemmin tietää, mille alalle on valmistumassa. Jos on valmistumassa alalle, jolta ei saa töitä, saa todennäköisesti vastaansa lisää kysymyksiä siitä, mitä sitten aikoo oikein tehdä koulun jälkeen, ja miksi oikeastaan edes opiskelee moista. Itsensä sivistäminen ja omat kiinnostukset eivät ole riittävä syy opiskelulle enää edes vapaa-ajalla suoritettavilla kursseilla; luultavasti enemmistö vaikkapa työväenopiston espanjankurssilaisista vastaa kysyttäessä tulleensa kurssille parantaakseen mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla.

Työmarkkinoilla joutuu kauppaamaan itseään härskimmin kuin niinkutsutussa maailman vanhimmassa ammatissa. Työpaikkailmoituksissa iloiset ja nuorekkaat tiimit etsivät ulospäin suuntautuneita, joustavia ja reippaita sekä kielitaitoisia ammattilaisia, joilla on vankka kokemus ja myyntihenkisyyttä. Sopeutuvaisuus kohtuuttomilta tuntuviin työaikoihin ja ulkonäkövaatimuksiin katsotaan eduksi. Luovuus ja innovatiivisuus ovat kovassa huudossa tasan niin kauan, kun niitä toteutetaan työpaikan sääntöjen mukaan. Onko ihmekään, että moni jää mieluummin viettämään jatkuvaa vapaa-aikaa kuin upottaa kahden viikon työpanoksen riittävän edustavan työhakemuksen laatimiseen?

Työn tarkoituksena pitäisi olla välttämättömien tehtävien hoitaminen eikä palkan saaminen. Jos ihmiset lakkaisivat kuluttamasta kahdeksaa tuntia päivässä kännykkälogojen laatimiseen tai kertakäyttömuodin kauppaamiseen ja keskittyisivät oleelliseen, saattaisi syntyä uusi kulttuuri joka korostaisi uhrautuvan raatamisen sijaan vapautta, yhdessäolemista sekä todellista luovuutta ja onnellisuutta.