Elämme turhan työn yhteiskunnassa. Suuri osa työstä on paitsi turhaa, myös haitallista. Työ syö aikaa, jonka voisimme käyttää paljon paremmin. Tuhlatusta ajasta maksetaan korvauksena rahaa, jolla voimme ostaa niitä asioita, joiden tuottaminen on työtämme.
Oikeisto mittaa työn arvoa rahalla. Puhutaan tuottavuudesta näkemättä, miten paljon arvokasta työtä tehdään palkatta: hoivaa, taidetta, politiikkaa… Vasemmisto näkee työn itseisarvona ja pyrkii edelleen täystyöllisyyteen, joka ei maailmanhistoriassa liene toteutunut muualla kuin Natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa. Kummallakaan puolella ei puhuta siitä, hyödyttääkö tehty työ mitään tai ketään - on samantekevää, oletko sairaanhoitaja, Tiimarin myyjä vai yritysjohtaja, kunhan sinulla on varaa ylläpitää itseäsi. Tällaisessa asenneilmapiirissä voi hyvin kuvitella valtion tai kuntien ryhtyvän työllistämiskokeiluihin, jotka vaikuttavat lähinnä sellaisilta joissa joka toinen ihminen kaivaa kuoppaa ja joka toinen täyttää. Töitä on keksittävä väkisellä vaikka mitään tehtävää ei olisikaan, jotta saadaan ihmiset pois tilastoja rumentamasta.
Ihminen määritellään työnsä kautta. ”Mitä sä teet?” on ensimmäinen kysymys uudelle tuttavuudelle. Hyväksyttävät vastausvaihtoehdot ovat a) työnteko, jolloin halutaan tarkemmin tietää mitä työtä, ja b) opiskelu, jolloin halutaan tarkemmin tietää, mille alalle on valmistumassa. Jos on valmistumassa alalle, jolta ei saa töitä, saa todennäköisesti vastaansa lisää kysymyksiä siitä, mitä sitten aikoo oikein tehdä koulun jälkeen, ja miksi oikeastaan edes opiskelee moista. Itsensä sivistäminen ja omat kiinnostukset eivät ole riittävä syy opiskelulle enää edes vapaa-ajalla suoritettavilla kursseilla; luultavasti enemmistö vaikkapa työväenopiston espanjankurssilaisista vastaa kysyttäessä tulleensa kurssille parantaakseen mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla.
Työmarkkinoilla joutuu kauppaamaan itseään härskimmin kuin niinkutsutussa maailman vanhimmassa ammatissa. Työpaikkailmoituksissa iloiset ja nuorekkaat tiimit etsivät ulospäin suuntautuneita, joustavia ja reippaita sekä kielitaitoisia ammattilaisia, joilla on vankka kokemus ja myyntihenkisyyttä. Sopeutuvaisuus kohtuuttomilta tuntuviin työaikoihin ja ulkonäkövaatimuksiin katsotaan eduksi. Luovuus ja innovatiivisuus ovat kovassa huudossa tasan niin kauan, kun niitä toteutetaan työpaikan sääntöjen mukaan. Onko ihmekään, että moni jää mieluummin viettämään jatkuvaa vapaa-aikaa kuin upottaa kahden viikon työpanoksen riittävän edustavan työhakemuksen laatimiseen?
Työn tarkoituksena pitäisi olla välttämättömien tehtävien hoitaminen eikä palkan saaminen. Jos ihmiset lakkaisivat kuluttamasta kahdeksaa tuntia päivässä kännykkälogojen laatimiseen tai kertakäyttömuodin kauppaamiseen ja keskittyisivät oleelliseen, saattaisi syntyä uusi kulttuuri joka korostaisi uhrautuvan raatamisen sijaan vapautta, yhdessäolemista sekä todellista luovuutta ja onnellisuutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Hyvä teksti. Täyttä asiaa ja mukavan napakasti kirjoitettu.
Pohdin sitä myös suhteessa alemman tekstin häpeän käsitteeseen. (Palkka)työ-ideologian kyllästämässä yhteiskunnassa myös tässä suhteessa marginaalissa olo tuottaa jatkuvaa häpeää. Ainakin itselleni toisinaan niin suurta, että luokkakokoukset ja sukujuhlat ahdistavat. Olen itsekin varmasti jonkin mittapuun mukaan työriippuvainen, mutta pyrin valitsemaan tekemiseni kiinnostuksieni, en palkan mukaan. Tarvitsen oppimista, lukemista, kirjoittamista pysyäkseni järjissäni. Mutta kun sitä ei pysty esittämään sellaisessa paketissa, joka palkkatöissä käyville aukenisi. Oma tekeminen on toisille täysin merkityksetöntä, näkymätöntä.
Luin hesarista pari viikkoa sitten jostain työllisyyskokeilusta, jossa ehkä nelikymppinen mies oli saanut talonmiehen paikan ja kertoi elämän lähteneen nousuun. Mitäpä siihen sanoisi. Hyvältä kuulostaa, ja talonmiehen työ on oikeasti ihan arvokasta: siivota paikkoja, korjata vikoja ja ehkä tärkeintä, jutella yksinäisten mummojen kanssa (olen itsekin tehnyt kesäisin talon miehen hommia). Mutta miksi elämä lähtee laskuun vain kun tämä homma asettuu palkkatyöksi? Lähteekö elämä nousuun myös silloin, jos työ on täysin turhaa (kuten joku kännykkälogojen suunnittelu)?
Satuin muuten käväisemään yhdessä luostarissa. Siellähän toisaalta paiskitaan töitä, on paljon taloushommaa, viljelyä sun muuta. Ja varmaan nämä nunnat näkevät meidän muiden puolesta rukoilemisen työnään. Mutta toisaalta... Vaikka työtä on paljon, se on oman ryhmän määrittämää, siihen voi itse vaikuttaa, eikä sen tahti ole määräytynyt palkan, pörssin tai asiakkaiden vaatimusten mukaan. Varmasti luostariin lähteväkin saa nykymaailmassa osakseen ihmettelyä (ja surkuttelua?). Kuinkas nyt noin, kaunis nuori nainen? Ei perhettä, ei lapsia, ei seksiä, ei URAA.
Ymmärsin jollain tasolla hirveän hyvin valintaa mennä luostariin. En ehkä osaa samaistua haluun rukoilla tuntikausia päivässä, mutta työstäkieltäytymisen ja kapitalismikritiikin näkökulmasta sinne meno on täysin looginen pako oravanpyörästä.
kävin katsomassa onko blogilistan queer-tarroitettuun listaan tullut uutta, ja olihan sinne yksi tullut.
ei anonyymin kommentin lähettää
MF
Tapasin kesällä vanhan ystäväni, joka elää kumppaninsa kanssa maatilalla, keskellä luonnonsuojelualuetta. Heillä on joihinkin asioihin vedoten mahdollisuus saada elämäntavalleen jopa EU-tukea. Ovat panneet pystyyn mm hirsitalon jollain perinnetuella.
Käyttävät itsestään nimitystä: osa-aika työsuhteinen, koska saadakseen leipärahaa heidän jomman kumman on hankittava sitä työelämän koreografioista.
Tässähän on kyse suhteesta työhön. Onko työtä vain sellainen työ, joka perustuu johonkin tuotantoprosessiin? Voiko silti sanoa tehneensä työtä ellei ole virallisen työmarkkinamaailman saavutettavissa? Tätä jälkimmäistä työtä olen tuttavapiirissäni nähnyt tehtävän paljonkin. Ei siinä puhuta elämän lähtemisestä nousuun vaan tehdään omassa toimintaympäristössä työtä, jossa ei välttämättää ole työnantajia, organisaatioita, palkanlaskijoita tai muita systeemejä.
Minusta on hyvä olla kriittinen siinä, mitä työtä todella tarvitaan ja mitä ei. Paljonhan ihmiset myös tekevät 'pakkotyötä' ts. työtä joka ei ole tekijälleen mielekästä ja joka ei ole edes välttämättä tarpeellista. Ainoa asia mikä näissä töissä toteutuu on se, että kyseinen kansalainen on poissa kortistosta. Poissa näkyvistä.
No juuri näin. EU-tuet ovat taikarahaa joilla voi toteuttaa ihania asioita.
Surullista on, että nuo rahat kerätään vaikkapa Espanjan tomaattiyrittäjiltä jotka riistävät sympaattisia afrikkalaisia.
Yksikään Suomalainen joka vastaanotaan mitään tukia ei voi kistää verta käsissään.
Älä ota vastaan verirahaa! Ei opintotukia, Eu-tukia, työttömyystukia, asuntotukia. Älä riistä maahanmuuttajaa tai Afrikkaa!
Anonyymille:
Vaikka en ihan täysin ymmärtänytkään kommenttiasi, haluaisin huomauttaa että rahojen jako sekä EU:n että sen jäsenvaltioiden sisällä on hieman monimutkaisempi prosessi. Rahoja ei ohjata suoraan vain ja ainoastaan erilaisiin tukiin, jotka Kelan kautta kolahtavat tilille, vaan esimerkiksi maataloustuottajat nauttivat maataloustukea ja suomalainen julkinen terveydenhuolto rahoitetaan verovaroilla.
Jos haluaa päästä tämän kuvion ulkopuolelle, on parasta muuttaa metsään ja syödä pelkkiä marjoja eikä käyttää ikinä rahaa.
Lähetä kommentti